Olemme osa vahvaa jäjestökenttää. HYHYn jäsenillä on käytettävissään liiton ja kattojärjestöjen tarjoamat palvelut ja jäsenedut.

Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliitto YHL on yliopistojen ja muiden yliopistoon ja tutkimukseen läheisesti liittyvien yksiköiden henkilöstön edunvalvoja, joka huolehtii jäsenten palvelussuhteen ehdoista, palvelussuhdeturvasta ja sosiaalisista etuuksista. Liiton www-sivuilta löytyvät linkit ajankohtaisiin koulutus- ja sopimusasioihin. YHL julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Universitas-jäsenlehteä, joka jaetaan jäsenille kotiin. Universtaksessa julkaisemme mm. yhdistyksen vuosikokouskutsut.

pagebrake oma

Palkansaajajärjestö Pardia on 60 000 jäsenen ammattiliitto, johon kuuluu 24 jäsenjärjestöä. Pardia on Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n suurimpia jäsenliittoja. Pardiassa ovat vahvasti edustettuina sisäinen ja ulkoinen turvallisuus, tekniikka, valtion palvelu- ja hallintotehtävät,  yliopisto-, tutkimus-, liikenne- ja tietotekniset alat sekä sosiaalivakuutusala. Pardian www-sivuilla on mm. jäsenistön pääsy järjestön ylläpitämään jäsenrekisteriin, jossa voi tarkistaa ja päivittää itse tietojaan. Pardia julkaisee PardiaNyt-jäsenlehteä, joka ilmestyy paperiversiona jäsenille neljä kertaa vuodessa. Sähköinen jäsenen uutiskirje on alkanut ilmestyä n. joka toinen kuukausi.

pagebrake oma

Jäsenemme kuuluvat Työttömyyskassa Statiaan. Kassan tiedotustoiminta tapahtuu www-sivujen kautta tai puhelimitse [(09) 1551] ohjein ja tiedottein.

pagebrake oma

Kattojärjestömme on Toimihenkilökeskusjärjestö STTK. STTK solmii sopimuksia, osallistuu lainsäädäntötyöhön sekä erilaisiin työryhmiin ja työelämän kehittämishankkeisiin. Niiden kautta vaikutetaan toisaalta laajasti koko suomalaiseen yhteiskuntaan ja toisaalta yksittäisiin työyhteisöihin, työpaikkoihin ja työsuhteisiin. Ajankohtaista neuvottelutietoa kannattaa käydä lukemassa järjestön www-sivuilla. Keskusjärjestö julkaisee STTK-lehteä, joka ilmestyy paperilehtenä 8 kertaa vuodessa. Lehden tilaushinta on 20 €/vuosi. Lehti on luettavissa myös www-sivuilla.

pagebrake oma