Helsingin yliopiston henkilökuntayhdistys HYHY ry:n kannanotto hallintohenkilöstön vähennyssuunnitelmiin/avoin kirje yliopiston hallitukselle

Yliopiston hallitus päättää kokouksessaan 16.9. säästötavoitteista, joiden kärki osuu pahiten yliopiston muuhun kuin opetus- ja tutkimushenkilöstöön ja erityisesti yliopistomme hallintohenkilöstöön.

Laskennallinen henkilöstön vähennystarve on kaikkiaan useita satoja henkilötyövuosia. Tätä ei saavuteta määräaikaisuuksia leikkaamalla ja eläkejärjestelyillä, vaan harkituilla säästötoimenpiteillä ja rakenteellisia uudistuksia tehden.

Yliopisto reagoi kesällä Suomen hallituksen hallitusohjelmakirjauksiin jäädyttämällä kaikki hallintohenkilökunnan rekrytoinnit. Totaalinen rekrytointikielto kohdentuu eri yksiköihin täysin sattumanvaraisesti ja on aiheuttanut sekä tulee aiheuttamaan monin paikoin kohtuuttomia tilanteita. Turun yliopistolla oli samassa tilanteessa varaa ottaa aikalisä ja ilmoittaa, että irtisanomisia ei tule. Viime vuonna 35 miljoonan euron ylijäämän tehnyt Helsingin yliopisto sen sijaan päätti ottaa käyttöön satunnaisen leikkurin ennen kuin ensi vuoden budjettia on edes vahvistettu. HYHY ei voi hyväksyä tällaisia satunnaisia henkilöstövähennyksiä, jotka eivät perustu mihinkään tarkempaan suunnitteluun tai tarveharkintaan.

Rehtori Jukka Kola totesi puheessaan yliopiston avajaisissa: "Osaava ja innostunut henkilöstömme on tärkein voimavaramme tässä työssä:
jokainen erikseen ja kaikki yhdessä." Kesän ja syksyn aikana yliopistolla on päättymässä lukuisia määräaikaisia muun henkilöstön työsuhteita. Satunnaisesti kohdentuva rekrytointikielto pitää huolen siitä, että yliopiston 375-juhlavuosi on ikimuistettava niille työntekijöille, joiden työsuhdetta ei jatkettu.

Suomen hallituksen hallitusohjelma vaatii leikkausten kohdentamista yliopiston hallintohenkilöstöön vaarantamatta tutkimusta ja opetusta.
Tämän kokoluokan leikkaukset kuitenkin vääjäämättä kaatavat hallintotyötä opetus- ja tutkimushenkilöstön tehtäväksi. Yliopistoilla on lakisääteisenä velvoitteena noudattaa hallintolakia julkista hallintotehtävää hoitaessaan. Näillä leikkauksilla yliopisto vaarantaa hyvän hallinnon toteutumisen yliopistolla. Tällä henkilöstöpolitiikalla yliopisto myös ajaa huippututkijoitaan ulkomaille. Vielä tänä vuonna Helsingin yliopisto nousi huippuyliopistoja arvioivalla ns. Shanghain listalla. Miten mahtaa jatkossa onnistua nouseminen ja yltäminen viidenkymmenen parhaan joukkoon? Huipulle on vaikea päästä, mutta sieltä on helppo tippua.

HYHY ry. vaatii suunnitelmallisuutta säästöihin ja yhteistoimintamenettelyn noudattamista säästöjä kohdennettaessa.
Säästöjen ei tule kohdistua yksistään yliopiston muuhun henkilöstöön.

Helsingissä 14. syyskuuta 2015

Elisa Hyytiäinen                             Juha Hurme
Puheenjohtaja                               Puheenjohtaja
Helsingin yliopiston                        HYHY:n hallinto- ja
henkilökuntayhdistys HYHY ry.         toimistohenkilöstön valiokunta