Joukossa on voimaa - yhdessä olemme enemmän!

Helsingin yliopiston henkilökuntayhdistys HYHY ry:n tehtävä on yhdistyksen sääntöjen mukaisesti toimia Helsingin yliopiston ja sen yhteydessä toimivan henkilökunnan ammattijärjestönä. Valvomme työmarkkinoilla jäsenten oikeudellisia, palkallisia, sosiaalisia ja yhteiskunnallisia etuja sekä edistämme yhteishenkeä yhteisöllisyyttä työpaikolla henkilökunnan keskuudessa. Kuulumme Ammattiliitto Prohon ja Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n.

Tiedotus, ajankohtaista




|

HYHY Facebookissa




Helsingin yliopiston Vuoden Esihenkilö

HYHY valitsee vuosittain Helsingin yliopiston Vuoden Esimiehen yliopiston henkilöstöltä saamiensa esitysten joukosta. Nimitys on nykyisten käytänteiden mukaisesti Helsingin yliopiston Vuoden Esihenkilö. Kriteerit vaihtuvat vuosittain. 

Vuoden 2022 esihenkilöksi valittiin laboratoriopäällikkö Jukka Pellinen bio- ja ympäristö-tieteellisen tiedekunnan Ekosysteemit ja ympäristö- tutkimusohjelman ympäristölaboratoriosta.

Helsingin yliopiston vuoden esimieheksi valitut ovat kirjastonjohtaja Marja-Liisa Harju-Khadr, professori Timo Koponen, professori Pirjo Kukkonen, dosentti, yliopistonlehtori Marja Martikainen, professori Olli Mäenpää, kirjastonjohtaja Pirjo Rajakiili, johtaja Seija Korhonen, tutkimusteknikko Anu Ahlroos-Lehmus,  kirjastonjohtaja Tuula Ruhanen, hallintopäällikkö Leo Pyymäki, professori Esa Korpi, ylivahtimestari Lasse Hämäläinen, professori Liisa Keltikangas-Järvinen, professori Jari Lavonen, johtaja Ulla-Kristiina Tuomi, professori Tom Böhling, tietohallintojohtaja Ilkka Siissalo, palvelupäällikkö Sini Saarenheimo, dekaani Hannu Nieminen, dekaani Kai Nordlund, palvelupäällikkö Päivi Pakkanen, hallintopäällikkö Marko Niemi.

Lue lisää valinnasta ja edellisistä vuoden esihenkilöistä

Ehdota Vuoden esihenkilöä 2023!

Helsingin yliopiston henkilökuntayhdistys HYHY ry. valitsee vuosittain Helsingin yliopiston Vuoden esihenkilön. Vuoden esihenkilö valitaan nyt 24. kerran.

Kenestä Helsingin yliopiston Vuoden esihenkilö 2023?

Yliopiston strategiassa todetaan, että ”vuonna 2030 Helsingin yliopisto on paras paikka opiskella, opettaa, tutkia ja työskennellä. Menestyksemme edellytyksenä on hyvinvoiva, tasa-arvoinen ja osallistuva yliopistoyhteisö. Vahvistamme työyhteisön demokratiaa ja aitoa, myötäelävää moniarvoisuutta, joka syntyy kunnioittamalla ja tukemalla jokaista yliopistoyhteisön jäsentä. Kannustavalla esihenkilötyöllä ja aidosti yhteisöä osallistavalla johtamisella mahdollistamme jokaisen yliopistolaisen osallistumisen yhteisten asioiden hoitamiseen ja työssä onnistumisen kokemuksen”.

Etsimme tänä vuonna esihenkilöä, joka on onnistunut edistämään vastuullista vuorovaikutusta työyhteisössään rohkeasti ja luovasti. Hakemamme esihenkilö on huomioinut työyhteisön tarpeet ennakkoluulottomasti kuunnellen ja auttanut työyhteisönsä jäseniä vaikeissakin asioissa. Hyvässä ehdotuksessa kerrotaan, miten Vuoden esihenkilö on voittanut haasteet ja saanut rakennettua yhteisöllisyyttä toimintaympäristössään.

Esityksiä Helsingin yliopiston Vuoden esihenkilöksi 2023 voivat tehdä kaikki Helsingin yliopiston työntekijät.

Esitykset tehdään viimeistään pe 17.11.2023 e-lomakkeella: https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/126233/lomake.html⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

Esitykseen tarvitaan seuraavat tiedot: esitettävän nimi, nimike ja yksikkö, esityksen perustelut, esittäjän/esittäjien nimi/nimet.

Huom! Aiempina vuosina tehty esitys voidaan ottaa huomioon, mikäli se vahvistetaan kirjallisesti
e-lomakkeella määräaikaan mennessä.

Helsingin yliopiston Vuoden esihenkilö -kampanjan suojelijana toimii kansleri Kaarle Hämeri. Helsingin yliopiston Vuoden esihenkilön valitsee henkilökuntayhdistyksen tiedotustyöryhmä. Valinta julkistetaan tammikuussa 2024.

Lisätietoja: vpj Malla Köppä, marja-liisa.koppa@helsinki.fi puh. 27216


Tulevat tapahtumat

Ammattiliitto Pro⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠  - Sinun näköisesi ammattiliitto


Työehtosopimuksemme

Työnantajamme ovat sopineet työntekijäjärjestöjen kesken työehdoista, jotka parantavat laissa määrättyjä työn tekemisen ehtoja. 


Löydät oman alamme työehtosopimukset liiton sivuilta:


Jäseneduista

Liittyessäsi paikalliseen yhdistykseesi HYHYyn, 
liityt samalla Ammaliitto Pron henkilöjäseneksi. 

Käytössäsi ovat HYHYn järjestämien jäsenetujen lisäksi liiton lukuisat jäsenedut, mm. vakuutukset, lakiasiain palvelut, tuki ja palvelut työttömyysajalle, kehittyminen urallasi. Lisäksi saat jäsenmaksullasi yhteisiä ja alueellisia etuja esimerkiksi hyvinvointiin, lomiin ja matkailuun, muuten vapaa-aikaan liittyviin asioihin.


Lue lisää HYHYn jäseneduista  |  Liity jäseneksi

  • Jäsenkirje 1 2024 sis. mm. infon STTKn järjestämästä mielenilmauksesta, joka kohdistui hallituksen poliittisia päätöksiä heikoimmassa asemassa olevia kohtaan.

  • Jäsenkirje 2 2024 Ystävänpäiväkahvitilaisuudet siirtyivät pidettäväksi kampuksilla 28.2.2024